Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Kysely on tämän tutkimuksen avaus ja perusta.

Sen avulla voidaan todeta, mitä terveyden kannalta merkittävää on jo tapahtunut. Pitkäaikaistutkimuksessa täytyy tietää mikä tilanne oli, kun tutkimus aloitettiin. Tästä pääset kyselyn taustaa selittävälle sivulle.

Kaikissa tutkimuksissa on aina sekoittavia tekijöitä, jotka voivat viedä analyysejä harhaan. Kysely on aivan keskeinen väline näiden sekoittavien tekijöiden tunnistamiseksi.

Elämänlaatua kartoittava kysely toistetaan vuosittain. Vastaaminen vie 10 minuuttia.

Tutkimuksen kysely on on vienyt ensimmäiseltä viideltäkymmeneltä vastaajalta keskimäärin 48 minuuttia. Vastaaminen edellyttää hieman keskittymistä, joten olisi hyvä vastata rauhallisissa olosuhteissa.

Kyselyn voi täyttää netissä tai paperilomakkeella. Kustannussyistä toivomme että nettilomaketta käytettäisiin mahdollisimman paljon. Tietoturvasta on pyritty pitämään erityistä huolta,

Kyselylomakkeen voi netissä täyttää tietokoneella, tabletilla sekä useimmilla älypuhelimilla. Sekä Android, iOS, että Windows Phone -laitteet on testattu.

Jos et voi käyttää nettilomaketta, voit ladata sen tulostamista varten tältä sivulta. Paperilomakkeessa on n. 18 sivua. Täytetyn lomakkeen voi lähettää meille vastauslähetyksenä, ohje on lomakkeesta.

Jos haluat lomakkeen postitse, voit pyytää tekstarilla numerosta 0440 633303 tai sähköpostitse posti@koputus.fi , lähetämme sen sinulle vastauskuoren kera. Älä unohda osoitetta!

 

Koputus-tutkimuksen kyselyn rakenne.

Kysely on ideoitu yhteensä 24:stä kansainvälisesti käytössä olevasta kyselystä. Kyselyissä on usein samoja kysymyksiä, joten olemme poistaneet turhan toiston. Joissakin kyselyissä on kolme vastausvaihtoehtoa, toisissa jopa kymmenen. Osassa kyselyistä kysymykset esitetään väitteinä "olen iloinen"-tyyliin. Toisissa kyselyissä kysymykset saatetaan esittää hyvin monimutkaisesti, jopa vaikeasti ymmärrettävässä muodossa. Useimmat kysymykset ovat alunperin englanninkielisiä, joka vaikuttaa tulkintaan. Näiden syiden takia päätimme ideoida koputus-tutkimukseen oman kyselyn.

Mikä kyselyn tarkoitus taas olikaan?
Ensiksi, onko nyt todettavissa tiettyyn syntymäriskiin liittyviä ongelmia? Tieto on arvokas, esimerkiksi ennaltaehkäisyn ja työkykykysymysten arvioinnissa.
Toiseksi, koputus-tutkimus on pitkäkestoinen seurantatutkimus. Kun 20 vuoden kuluttua tehdään muistitesti, tulos saattaa olla huonompi kuin nyt. Tämä ei kuitenkaan tarkoita välttämättä muistisairautta. Monen muun lisäksi burn-out, ahdistushäiriö, masennus, jotkin lääkkeet, tai jopa ihan arkipäiväinen suru heikentävät muistitestien tuloksia. Muisti heikkenee, koska sitä ei jaksa käyttää tehokkaasti. Väärien johtopäätöksien välttämiseksi, tällaisessa tilanteessa on tärkeä tietää, millainen tilanne on ollut aikaisemmin.

Mitä kaikkia osia kyselyssä on?
Kysymykset kartoittavat seuraavia kahdeksaa elämän osaa:

 1. Terveys yleensä, elämäntavat ja todetut sairaudet ja päänsärky.

 2. Elämän vahvuudet, mittareina mm.  Yhdistyneiden kansakuntien terveysjärjestön (WHO) hyvinvointikysely, sekä joukko uteliasuutta, positiivista elämänasennetta, tyytyväisyyttä elämän, elämänlaatua ja hyvinvointia tutkivia kysymyksiä.

 3. Työ ja asenteet työhön ja töissä jaksamiseen.

 4. Työuupumus, stressi ja mieliala.

 5. Uni ja unihäiriöt.

 6. Kognitiiviset oireet, esimerkiksi muisti, itse koetut vaikeudet päättelytoiminnoissa ja toiminnan     suunnittelussa.

 7. Päihteet ja nautintoaineet.

 8. Tietotekniikka.

Miksi kysymykset eivät ole kysymyksiä, vaan väitteitä, ja miksi ne ovat oudossa järjestyksessä?
Suomen kielen rakenteen takia oli vaikea keksiä kysymyksiä, jotka suurin osa ymmärtäisi samalla tavalla. Siksi päätimme käyttää yksinkertaisia väittämiä. Väittämät yleensä ymmärretään varsin samalla tavalla. Kysymykset esitetään tietokoneen arpomassa järjestyksessä. Jos samantapaiset kysymykset esitetään peräkkäin, vastaaja pääsee tavallaan "tunnelmaan" ja se saattaa ohjata vastaamista. Kun kysymykset esitetään yllättävässä järjestyksessä, jokaista kysymystä on mietittävä hieman enemmän. Se vie hetken enemmän aikaa, mutta tulokset ovat luotettavampia.

 

© 2014. Jyrki Launes. Kaikki oikeudet pidätetään.